Pitkään olen miettinyt minkälaisen ruokakomeron teen eli miten "kalustus" ja hyllyt asettuisivat sinne kaikista parhaiten. Yhtenä kauniina viikonloppuna sitten otin jäätelö-, kahvi- ja "sano aa"-tikut esille ja eiku töihin. Tein tuollaisen L:n muotoisen pöydän, johon suunnittelin myös korit vihanneksille ja hedelmille. Korit ovat irroitettavaa mallia eli "roikkuvat" tuolta pöydän takana olevasta rimasta.
Hyllyt tein samaan L:n muotoon.
Tässä on lähempää kuvaa takaseinältä. Leipävarras on hankittu (kirpputorilta sellainen "keittiö on kodin sydän" -taulu, 0.10euroa) ja asennettu jo aiemmin, mutta muut ovatkin uutta. Hillopurkit olen tehnyt valmiisiin lasipurkkeihin lisäten kankaan sekä etiketit: "mansikka", "puolukka" ja "hilloa".
Pöydältä löytyy kananmunasaavi ja isompi vesisaavi, makkarakori sekä vihanneskori, jossa on kukkakaalia ja lehtisalaattia. Kaikki ruoat on tehty fimosta.
Pitkällä hyllyllä on rivi purkkeja, jotka on tehty nyöristoppareista, puunapista sekä grillitikunpätkästä.
Viimeiset nakit odottavat syöjäänsä koukussa...
...ja herkulliset munkit sekä korvapuustit on aseteltu uuteen kesällä punottuun vatiin.
Hedelmäkorissa on jo aikaisemmin tehtyjä appelsiineja ja omenoita. Toinen kori on tarkoitettu porkkanoille ja perunoille, jotka tein tänään fimosta. Niistä tarkemmin myöhemmin.
Täytyy kyllä sanoa, että tätä ruokakomeroa on ollut ihan mielettömän hauska tehdä. Monia pikkujuttuja on saanut tänne laitettua ja nuita ihania ruokia saa nyt hyvin esille.
Seuraavaksi tänne pitäisi tehdä lamppu...ehkä huomenna Rouvien kerhossa saan semmoisen aikaiseksi!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti