Kevät

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Muistatteko Kopin?


Sehän on se meidän unelmien pikkuhuvila/leikkimökki mökillä, jonka tyttäreni vuosikkaana kopiksi risti. Joka vuosi siellä ihailen sen kauneutta ja katselen kun tyttäreni leikkii kotia. Joka vuosi myös joku tarkkaanharkittu hankinta pääsee sinne. Vierailukäynti paikallisella kirppiksellä tuotti taas tulosta ja huvilaan päätyi taitavasti neulottu pitsiliina, pikkuhyllyt (jotka saivat maalia ympärilleen) sekä kirjat sadepäivän varalle. 




Varmaan 15 vuotta sitten nikkaroimani pullokorikin sai maalia ja koristusta pintaansa ja nyt sitä taas kehtaa pitää esillä :)


Sain viimein myös valmiiksi maton, jonka aloitin jo viime kesänä. Ontelokuteesta virkkaaminen on sen verran raskasta puuhaa, ettei sitä montaa kierrosta kerralla jaksa tehdä. Mutta nyt siis valmiina piristysruiskeena mökin lattiassa.



 

Betonipitsiä ja rouheita pintoja

Johonkin uuteen pitää aina välillä hurahtaa. Tekstiiliopettajien kesäkurssilla tutustuin ensimmäistä kertaa betoniin ja siitähän se pinterest- ja googlesurffailu alkoi...ideoita pursusi vaikka kuinka paljon. Kesäkuun mökkireissulle lähtikin mukaan 50kg betonia! Tällaisia tekeleitä sain aikaiseksi: 


Linnun munat on valettu tyhjien kananmunien sisään, pikkukengät valoin lasten kumppareihin, kartiot on valettu maitopurkkeihin, johon liimasin sisään muovipitsiä. Palli se vasta hauska onkin! Betonia sankoon ja kelopuut sankoon pystyyn. Vielä on kesää ja betonia jäljellä. Nyt taas pinterestiin uusia ideoita hakemaan! 







lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lastenhuoneen uusi sohva

Ja siitä ajatus sitten lähti...näin käy minulle usein! Näen jossain jotain mielenkiintoista ja ajatus alkaa kehittelemään ideoita, mitä siitä saisi tehtyä. Yleensä en tiedä edes tarvitsevani kyseisiä juttuja ennen kuin ne hyppäävät eteeni, ja lopulta on ihan itsestään selvää, että tämä kuuluu kotiimme. Näin kävi taas pari päivää sitten...

Törmäsin tori.fi:ssa vanhanaikaiseen kukkatelineeseen, tekstistä hyppäsi esiin teksti "kunnon puuta, tukeva". Hei! Tuosta saa meidän tytöille mahtavan sohvan! Tällainen siitä lopulta tuli: 



Ja tällaisena sen ostin, kokonaisella 18€:lla:


Aikaa tuunaukseen meni pari tuntia (kevyt hionta, vähän sahaa, paikkausmaalausta, uuden pohjan teko, verhoilu) ja kaikki tuunausmatskut löytyivät omasta takaa.

Ainakin meidän 3-v on sohvasta aivan innoissaan ja sehän on pääasia :)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Virkkausta arjen keskellä

Meidän pikkuneiti "asui" ensimmäiset kolme kuukautta lähes täysin sylissä. Masuvaivat onneksi ovat helpottuneet ja sänkyyn asti ollaan päästy nukkumaankin jo kuukauden päivät. Hoksasin onneksi että vauva sylissä voi hyvin virkata :D ja minähän virkkasin!

Jämälangat saivat kyytiä koreissa:


Lasten ruokia on hauska virkata, koska ovat nopeasti valmiita. Muffinsseja on virkattu enemmän kuin tarpeeksi ja keksejä syntyy pikkukeristä.



Näitä on mukava viedä synttärilahjoiksi muillekin pikkuprinsessoille :)

Tyttömäisiä ompeluksia

Tein taas yhden kasan vaatteita valmiiksi. Hyväksi havaitut ottobren peruskaavat taas käytössä.

Isommalle neidille tutuilla tunikakaavoilla:


Muutama haalari ihan parhaalla "kahden sauman" kaavalla pikkuneidille:


Ja vielä muutama yökkäri pienemmälle jumpsuitkaavalla:


Jännää tuo harmaa-valkopilkullinen kangas, en tykännyt siitä juuri ollenkaan kankaana ja vähän jo kaduin sen ostoa. Kuitenkin vaatteena pinkein resorein onkin yhtäkkiä ihan mun lempparikangas!

Vaaleansinistä Beatrix Potter -kangasta olen marinoinut kaapissa jo vuosia. Näitä kankaita ei Suomesta saa ja tämän palan olen joskus bongannut kangashamstereista. Nyt siitä tuli pikkuneidille yökkäri ja pala jäi vielä jemmaankin :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Vaaterekki

Tytöille on kertynyt toinen toistaan ihanampia melkoja ja on sääli, että ne ovat kaapissa piilossa. Koitin aikani etsiä sievää ja sopivan pientä vaaterekkiä netistä, mutta ei vaan löytynyt. Ei muuta kuin Papan verstashuoneelle piirrustusten kanssa! 

Tällainen sieltä lopulta meille eilen tuli! Juuri sellainen kuin olin suunnitellut. Ihana ja taitava isä minulla kyllä on :)


Kyllä nyt kelpaa :)

lauantai 27. joulukuuta 2014

Ristiäiset

Olin ajatellut päästä ristiäisissä vähällä ja tilata kaikki leipomosta. En kuitenkaan ajatellut, että ristiäiset ovat heti joulupyhien jälkeen, eikä mikään leipomo ole auki...no eiku ite leipomaan! Kakun koristeet tein aikaisemmin, itse kakun tänään. Ja huomenna neiti saa nimen Ella Amalia <3




Kakkupohja on suklainen kääretorttupohja, välissä kerma-tuorejuusto-mariannerouhe-vadelmamousse.

Näitä kakkuja on kyllä kiva tehdä, mutta on näissä kyllä melkoinen homma!