Olen jo tovin aikaa suunnitellut ja valmistellut jotain...tässä muutamia kuvia mitä tuleman pitää :)
...ja tarina jatkuu!
Olen jo tovin aikaa suunnitellut ja valmistellut jotain...tässä muutamia kuvia mitä tuleman pitää :)
...ja tarina jatkuu!
Elmiina kävi aamulla torilla ostamassa vihanneksia ja hakemassa maitoa. Tomaatit ja kurkut olivat tuoreita naapuritilan tuotteita, jotka maistuvat taatusti hyvälle!
Esteri on monesti pyytänyt Elmiinaa tekemään maidosta viiliä. Viilin paksu rasvakuori on sitten herkullista! Nyt tuoreesta maidosta joutuukin osa pieniin kulhoihin, joissa on piimää pohjalla ja ei muuta kuin ruokakomeroon odottamaan valmistumista. Nam!
Kaupungilta kuului huhuja, että hevosvankkureilla kulkeva etevä puuseppä tulisi kaupunkiin. Eemeli meni luonnollisesti katsomaan mitä ukolla olisi tarjolla. Huhut osoittautuivat oikeaksi, myytävät kalusteet olivat hienoja ja kartanoon sopivia, joten hän päätti hankkia tämän helmenvalkoisen kirjoituspöydän Esterille. Esteri ihastui uuteen kirjoituspöytäänsä, nyt hänen ei tarvitse enää lukea kirjaa lattialla tai piirtää isän työhuoneessa!
Emma oli jo pitkään haaveillut hienosta vitriinistä, johon hän saisi laittaa hienon teeastiastonsa. Eemeli sai vitriinin ukolta hyvällä hinnalla ja toi sen kartanoon Emmalle. Se sopikin saliin hienosti!
Kalusteet ovat tuliaisia Tampereen messuilta. Ostokset eivät toki jääneet näihin...eivät todellakaan :) Eniten ostin erilaisia rakennustarvikkeita talon laajennusosaan sekä huonekaluihin. Muutamia Wooperin astioita ostin sekä kaikenlaista pientä (esittelen niitä sitten kunhan ne löytävät paikkansa talosta).
Myös neljä uutta ihmistä löytää pian kodin kartanosta! Tästä lisää myöhemmin :)
Vihdoin on valmistunut huone, jonka me kaikki naiset salaisesti haluaisimme. Oma huone kaikille vaatteille, koruille, hatuille ja hepeneille, jossa on myös tilaa kaunistautua. Nyt Emmalla on sellainen.
Pukeutumishuone on aivan Emman ja Eemelin makuuhuoneen vieressä. Auliinalta saatu mekkokin pääsi nyt hengariin ja hatut telineisiin. Paljon Mäkivuotilaisten vaatteita on vielä muuton jäljiltä laatikoissa ja matkalaukuissa, mutta vihdoin nyt niille on löytynyt oikea sijoituspaikka.
Hattulaatikotkin joutivat siis öömappiin. Nyt hatuille on paljon tilaa ylähyllyllä ja näin Emma näkee helpoisti mikä hattu sopii parhaiten valittuun läninkiin!
Kyllläpä taas hemmotellaan. Tuulia antoi tunnustuksen blogilleni. Kiitos!
Annan tunnustuksen eteenpäin Liimikselle siitä syystä, että hän on järjestänyt Pikku Rouville oivan paikan värkkäillä ja parantaa maailmaa sekä myös siksi, että ilman hänestä tehtyä lehtijuttua, moni minityyppi ei olisi uskaltanut astua ulos kaapista...:) Hänen värkkäilytaitojaan ei juurikaan tarvitse perustella, blogi kertoo olennaisen.
sekä Kurjenpolven Virpille siksi, koska Vailin elämää on ollut ihana seurata. Vanha aika, esineet ja itse Vaili tuovat jostain syystä minulle mieleen oman mummuni ja mummulani :) kiitos siis siitä!
Yhtä juttua olen yrittänyt tietoisesti välttää, koska yksinkertaisesti minulle ei aika riitä enää yhteenkään hurahdukseen...
No eihän siihen tarvinnut kuin yksi kirja alennusmyynnistä...ja toinen lähtikin sitten seuraavalla viikolla täydellä hinnalla...
Puhun tietysti näistä suloisista ötököistä:
Saanko esitellä Martta, Taapero ja Helmi
ja eiköhän lisää seuraa :)
Teimme tässä taannoin Pikku Rouvissa potkureita. Ärripurrien ja hammasten kiristysten jälkeen saimme suurinpiirtein potkurit valmiiksi (liimaukset vähän meinasivat vastustaa vähän jokaisella). Itse tein tietysti punaisen. Juuri sellaisen, mikä minulla oli pienenä!
Olipa kuvauspäivänä harmaata...mutta lunta kuitenkin reilusti!