Kevät

lauantai 6. marraskuuta 2010

Linnaa ja Rouvia


Taas monen pitkän viikon jälkeen pääsin koko päiväksi Pikku Rouvien laadukkaaseen seuraan. Aiheena meillä oli tänään asusteet, mutta kaikki taas perinteiseen tapaan tekivät mitä mieleen juolahti. Tuulia virkkasi, Outi leikki Lottea (teki siis kenkiä) ja Jaana ompasi fiinejä tildatyynyjä. Minä itse otin taas linnaglitterit mukaan ja vuorossa oli muutama mööpeli.


Huomasin ilokseni, kun selasin Stockmannin uutta kuvastoa, että joulukoristeihin on taas tullut tutun näköisiä tuoleja. Olen siis jo muutama vuosi sitten ostanut näitä 6kpl ja ne päätyivät lopulta Mäkivuotin kartanon olohuoneeseen. Siis nämä krumeluurituolit ostin kaksi vuotta sitten...



...joista tein nämä.



Nyt ostin kaksi lisää, joista tein tuolit linnaboxiin.



Sitten tein vielä kaksi tällaista penkkiä seinän viereen. Ehkä näissä istui sitten ne kamarineidot ja muut palvelijattaret.



Sain muuten joulukalenterinkin jo valmiiksi näin hyvissä ajoin ja sain jaettua paketit Outille, Jaanalle ja Tuulialle. Jaana oli ollut yhtä nopea ja minäkin sain 8 ihanan punaista pakettia odottamaan joulukuuta. Outilla ja Tuulialla on vielä muutama viikko armon aikaa :)



Joulukalenterikiireessä vain minä ja Outi oltiin ehditty tehdä swappi. Tai oikeastaan vain Outi oli ehtinyt tehdä! Minä otin mukaan aikaisemmin tekemäni villasukat. Ei niinkään halloweenia, mutta pimeään syksyyn sopivat kyllä! Kuvaa sukista minulla ei ole, mutta jospa Outi ne filmais omaan blogiinsa. Tässä kuitenkin kuva Outin tekemästä pirteästä halloweenyllätyksestä:


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti