Kevät

maanantai 22. elokuuta 2011

Kesän käsityö

Ei se kesä värkkäyksittä mennyt, vaikka blogissani olikin hiiren hiljaista. Kesälomareissuilla, automatkoilla ja mökillä seurasi mukana virkkauspussi, josta aika ajoin putkahteli isoäidinneliöitä. Loppukesästä sain vihdoin koottua ne pieneksi peitoksi.


Syksy

Syksy tuo elämään taas arjen ja järjestyksen. Yksi syksyn hyvistä puolista on Pikku Rouvien aktivoituminen. Kahdesti ollaan jo ehditty värkkäillä ja Outin synttäritkin vietettiin viime lauantaina.

Värkkäysteemana ensimmäisellä kerralla oli korsetit. Tein ensin viettelevän mustan korsetin ja kun aikaa jäi tein myös mekon, jossa on korsettiyläosa. Näitä oli hauska tehdä :)


Toisella kerralla aihe oli vapaampi, ilmeisesti virallisesti oli tarkoitus tehdä jotain Rouvien taloon, mutta minä itsepäisenä rakentelin itselleni matka-arkkua. Tuulialla ja Outilla käytti homma niin hyvin, että mitä sitä nyt turhaan väliin sotkeentuu ;)


Fiiniin matka-arkkuun mahtuu hatut ja hepeneet hienosti järjestykseen.


Viime kerralla vietettiin tosiaan Outin synttäreitä ja en tietenkään muistanut kuvata lahjaani. Jospa Outin blogissa olisi kuvia kaikista lahjuksista ja herkullisesta kakusta tässä lähiaikoina. Toissa kerralla swappiaiheena oli "miehinen mies". Itse tein kalaverkon ja sain kirveen, halkoja sekä konjakkipullon. Saha on oma vanha ostos.