Kevät

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kiertävä puuseppä


Kaupungilta kuului huhuja, että hevosvankkureilla kulkeva etevä puuseppä tulisi kaupunkiin. Eemeli meni luonnollisesti katsomaan mitä ukolla olisi tarjolla. Huhut osoittautuivat oikeaksi, myytävät kalusteet olivat hienoja ja kartanoon sopivia, joten hän päätti hankkia tämän helmenvalkoisen kirjoituspöydän Esterille. Esteri ihastui uuteen kirjoituspöytäänsä, nyt hänen ei tarvitse enää lukea kirjaa lattialla tai piirtää isän työhuoneessa!



Emma oli jo pitkään haaveillut hienosta vitriinistä, johon hän saisi laittaa hienon teeastiastonsa. Eemeli sai vitriinin ukolta hyvällä hinnalla ja toi sen kartanoon Emmalle. Se sopikin saliin hienosti!



Kalusteet ovat tuliaisia Tampereen messuilta. Ostokset eivät toki jääneet näihin...eivät todellakaan :) Eniten ostin erilaisia rakennustarvikkeita talon laajennusosaan sekä huonekaluihin. Muutamia Wooperin astioita ostin sekä kaikenlaista pientä (esittelen niitä sitten kunhan ne löytävät paikkansa talosta).


Myös neljä uutta ihmistä löytää pian kodin kartanosta! Tästä lisää myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti