Kevät

maanantai 11. toukokuuta 2009

Etelän hetelmät


Etelän reissulta ostin lähinnä kaikenlaista tarpeellista rakennustavaraa, mutta myös muutaman valmistavaran. Tuota kynttilänjalkaa olen jahkannut jo tovin aikaa, teenkö ite vai ostanko. Päädyin tällä kertaa ostoversioon, vaikka olisin kyllä hyvinkin voinut pistää Auliinan vääntämään rautalankaa Cool



Myös tuo kukka-asetelma tuli ostettua, lähinnä malliksi kunhan itse jaksan alkaa tekemään samanlaisia massasta.


Nyt häätyy pistää pää tyynyyn...nämä sunnuntait ovat aina tämmösiä, kun nukkuu pitkään aamulla...no arki koittaa taas muutaman tunnin päästä ja unirytmi kääntyy taas "normaalimmaksi"...


Niin ja vielä hyvää äitienpäivää kaikille äityköille!

Lyhyestä virsi kaunis


Joopa joo...päätin kirjotella hauskoja juttuja meitin lauantaisesta PikkuRouvien terapiaistunnosta, ja samalla esitellä hienoja kuvia hienoista (?) kengistä (joita muuten kerhossa ei enää tehdä, yhteisellä päätöksellä. Niin Lotte: saat vastata kaikkien meidän uuleåborgin harrastajien kenkävarastoista tästäedes :)) Kuitenkin kameran patterit päättivät, etten otakaan kuvia enää enempää. Jouvutta käymään kattomassa kuvat Rouvien sivuilta.


Vaihdoimme Outin kanssa eteisswapit, kun muut olivat ollunna laiskoina. Sain avainkaapin, jossa on sisällä avaimia...


J


...sekä kannun! Tack Outi! Molemmat hyvin tarpeellisia kartanoon ja löytävät varmasti oman paikkansa sieltä!



Itse tein lampun. Siitä on varmaan kuva Outin sivuilla.

Josefiinan kahvila


Josefiinan kahvilassa on tehty remonttia koko viikonloppu. Tapettimies kävi tapiseeraamassa uutta hienoa tapettia seinälle ja puuseppä Leo teki Josefiinalle uuden hienon tiskin. Entinen pienempi tiski joutui varastoon.



Joo, tein uuden tiskin kahvilaan...jostain syystä en yhtään tykännyt edellisestä ja en millään saanut sitä aseteltua mitenkään hyvin. Uusi sai siis tulla tilalle. Ja onhan tämä uusi nyt paljon käytännöllisempi, kun kassakonekin pystyy nyt olemaan tuossa päällä! Tiski on tehty voimapahvista, valmiista puurimasta sekä muovinpalasia löytyy ikkunoista.




Lasipurkin ostin vapunaikaiselta etelän reissulta ja mitäs muuta purkkiin olisikaan parempi laittaa kuin herkullisia polkkakarkkeja! Koritkin löysin jostain askarteluliikkeestä samaiselta reissulta. Lakumalja on tietysti Wooper itte teheny.


Tiskin valmistuttua piti tietysti vielä alkaa tekemään kassakonetta, vaikka kello alkoi olla jo ehtoopuolella. Tämmönen siitä sitte tuli. Tarkoitus ois kyllä vielä maalata tuo kultamaalilla, mutta en vielä raskinut, näyttää ihan kivalta ilmanki maalia.



Matskuna tässä on monenpaksuisia pahvinpaloja, ääriviivatarroja sekä hinnat ihan normiprinttiä. Vivut tuohon pitää vielä väkertää ja luukkuun laittaa vetonappi.


Olen kyllä väkerrykseeni hyvin tyytyväinen. Olen useita kertoja meinannut ostaa kyseisen kapistuksen, mutta aina ajatellut, että jos sittenkin tekisin sen. Onneksi näin, koska on itse tehty aina parempi kuin valmis kaupan tusinatavara :)


En oo keksiny kaupalle ja kahvilalle vielä nimeä...niihin pääsee molempiin samasta ovesta eli joku yhteisnimi vois olla kiva...ehdotuksia otetaan vastaan :)

torstai 7. toukokuuta 2009

Kiitos!


Tuulia antoi minulle tämmöisen. Kiitos kovasti!



Itse olet kyllä myös täyttä timanttia ja ihana ihminen vielä kaiken lisäksi!


Lauantaina taas Rouvien kanssa pistetään pöytä koreaksi! Jospa muutamat kengät (edes yhdet) saisin tehtyä Mäkivuotilaisille!